maanantai 26. maaliskuuta 2012

me myself & i

Mulle on valjennut että lukijoiden joukossa on sellaisiakin ihmisiä, jotka ei tunne mua oikeassa elämässä. Ajattelin nyt sitten lyhyesti kertoa että kuka mä olen ja mitä teen :)

Olen siis Laura, 21-vuotias opiskelija ja asustelen täällä Unkarissa. Oon alunperin kotoisin Vantaalta, mutta tammikuussa 2010 muutin Porvooseen opiskelemaan matkailualaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.

Yläasteella olin tosi kiinnostunut toimittajan ammatista ja päädyinkin Koillis-Helsingin lukioon (nykyinen Helsingin Medialukio) medialinjalle. Siellä havaitsin että vaikka kirjoittaminen on aina ollut lähellä mun sydäntä, niin en sitä ammatikseni haluakkaan tehdä :D 

Laura lukiolainen
Penkkarit.. En viihtynyt lukiossa yhtään, päinvastoin olin niin helpottunut kun se oli ohi :D
Jos mun pitäis valita yks lempipäivä elämästäni niin se olis ehdottomasti mun ylppäripäivä 30.5.2009 :)
Lukion jälkeen päätin sitten pitää välivuoden ja pohtia että mikä haluan olla isona (sitä tässä edelleen pohditaan..). Olin töissä kahvilassa vajaa puoli vuotta, kunnes tuli sellanen olo että ei herranjumala, pakko saada jotain haastetta elämään ennen kun aivot kokonaan surkastuu :D Aloin sitten selailemaan yliopistojen ja ammattikorkeiden hakuoppaita ja hain opiskelemaan matkailualaa sillä perusteella että "toi vois olla kivaa". 

Mut kutsuttiin Haaga-Helian restonomi-koulutusohjelman valintakokeisiin ja pääsin heittämällä sisään vaikka itse sanonkin. Tammikuussa sitten tosiaan pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Porvooseen. Sitä ennen olin käynyt siellä tasan kerran (valintakokeissa) enkä tuntenut yhtä ainutta ihmistä koko kaupungista. Sain kuitenkin nopeasti kavereita ja kotiuduin hyvin :) Opiskelu tuntui myös kivalta, en tosin vieläkään kahden vuoden jälkeen osaa oikein kuvailla että mitä mä opiskelen. Kieliä, matikkaa, varausjärjestelmien käyttöä, projektien toteutusta, vähän markkinointia, maantietoa ja sen semmosta.

Fuksiaiset
Porvoossa on kerran kuussa opiskelijabileet, joissa on aina joku teema, näiden kekkereiden teema oli Masquerade Nights
Mulle oli alusta asti tiedossa, että opiskeluvaihto on toivottava suorittaa mun alan opinnoissa. Viime talvena tuli sitten eteen hetki, kun piti päättää mihin haluaa lähteä. Mulla oli periaatteessa ainoastaan yksi kriteeri: halusin eurooppalaiseen suurkaupunkiin. En myöskään halunnut hakea suosittuihin maihin kuten Espanjaan tai Englantiin, koska niihin pääseminen oli vähemmän todennäköistä kuin vaikka Unkariin. Mun ykkösvaihtoehto oli Dublin ja kakkosena Budapest (kolmatta en enää edes muista), ja olin iloinen kun kuulin päässeeni Erasmus-vaihtoon tänne :) Kuulin tulokset viime vuoden maaliskuussa ja varsinainen valmistautuminen alkoi viime syksyn puolivälissä. Nyt oon ollut täällä tasan 2 kuukautta ja en vois olla onnellisempi!

Läheisimmät opiskelukaverit Milla, Mia ja Sari. Tällä hetkellä asutaan kaikki ympäri ämpäri maailmaa; Milla Itävallassa, Mia Hollannissa ja Sari Perussa :D
 Yks mulle tärkeä asia on matkustelu, on vielä niin paljon paikkoja näkemättä. Mulla on olemassa päänsisäinen lista paikoista, joissa haluan käydä ja tällä hetkellä listan kärjessä keikkuu Reykjavik, Lontoo ja Barcelona. (Oon muutenkin ihminen, joka rakastaa listojen tekoa! Senkin takia harmitti että puhelin varastettiin, nimittäin sinne oli tallennettu jos jonkinmoista listaa.)

On sitä jotain jo nähtykin! 

Laitetaan tähän loppuun vielä tämmönen ystäväkirja-tyylinen kysely :)

nimi: Laura
syntymäpäivä: 30.6.1990
sisarukset: pikkusisko Tuuli
silmien ja hiusten väri: hiukset punertavan tummat (mutta kuten kuvistakin näkyy, olin vielä reilu vuosi sitten blondi) ja silmät vihreet 
lempiaine koulussa: kulttuuriturismi
inhokkiaine koulussa: unkarin kieli
lempitv-ohjelmat: The Good Wife, New Girl, The Vampire Diaries, How I Met Your Mother, Supernatural, Gossip Girl, True Blood, Sinkkuelämää jne jne
lempiruoka: melkein mikä tahansa missä on pastaa tai kanaa :D rakastan myöski roskaruokaa ja tortilloja
haaveammatti: ehkä joku tärkeä henkilö lentoyhtiössä
inhoan: jonottamista, odottamista, ylimielisyyttä, typeryyttä, epäaitoja ihmisiä, hillosipuleita, sinappia, pinaattikeittoa, loskaa, juurikasvua, epähygieenisyyttä, sotkuisuutta
lempijuoma: Pepsi Max, jäävesi, appelsiinimehu
lemmikit: koira nimeltä Dolla
parhaat elokuvat: Chicago, Easy A, Alpha Dog
suosikkinäyttelijät: Ewan McGregor, Rachel McAdams
lempimusiikki: Bruno Mars, Justin Timberlake, Hurts, Volbeat, Mac Miller, Emeli Sande, Chris Brown, Rihanna
horoskooppi: rapu
lempiherkut: sipsi ja dippi!
lempikukka: kielo
hartain toiveeni: olla onnellinen :)

Ps. jos joku miettii mulle synttärilahjaa niin haluan semmosen aikuisten ystäväkirjan! 
Pps. päätin just että haluan olla Suomessa mun synttäreinä 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

madrid part III

Viimeinen kokonainen päivä Madridissa! Aamulla palaveerattiin hetki että mitä halutaan tehdä ja päätettiin lähteä katsastamaan taidemuseo Prado. Se oli ihan uskomattoman tylsä, täynnä pelkkiä vanhoja maalauksia :D Olisin halunnut nähdä nykytaiteen näyttelyn, mutta sinne olis pitäny ostaa erillinen lippu enkä halunnut ottaa sitä riskiä että maksan jostain surkeasta. Itse Pradoon oli onneksi opiskelijoilla ilmainen sisäänpääsy.

Mälsä sää
 
 
Prado
 
Sanne ja Erika
Pradon jälkeen mentiin kasvitieteelliseen puutarhaan, mikä oli suuri erhe, nimittäin eihän siellä vielä mitään kasvanut tähän aikaan vuodesta :D Puutarhassa oli myös pieni museo, jossa oli näyttely espanjalaisesta merentutkimuksesta viimeisen 500 vuoden aikana. Uskomattoman surkea näyttely, anteeksi nyt vain :D Oltiin kaikki enemmän tai vähemmän levottomalla tuulella ja revittiin paljon huumoria meidän epäonnistuneesta puutarharetkestä :D

 
 
 
Löydettiin aivan uskomaton suihkulähde
 
Siis vau!!
 
 

 
Kohti näyttelyä
Mitä tästä nyt sanois
 
Siis mitä ihmettä oikeesti
 Seuraavaksi käytiin syömässä totaalisen ylihinnoteltu lounas, itse maksoin 5,50e kuudesta croquette-rullasta. Thomas ja Erika tilasivat viiden euron paellat ja saivat annoksen joka oli kooltaan ehkä 2 desilitraa :D Naurettavaa.

Antonio oli kertonut meille, että Atocha-juna-aseman sisällä on trooppinen puutarha joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Sinne siis seuraavaksi ja eipä se nyt mikään kummonen ollut :D

 
 
Atochalla hypättiin metroon ja mentiin keskustaan shoppailemaan! Ekan tunnin jälkeen Thomaksen piti lähteä lentokentälle, hän nimittäin palasi Budapestiin päivän aikaisemmin. Me tytöt jatkettiin shoppailua ja kierrettiin oikeasti kaikki mahdolliset kaupat maan ja taivaan välillä mitä vain viiden tunnin aikana löydettiin :D En kuitenkaan ostanut paljon mitään, pelkästään neuletakin, kaulakorun ja aurinkolasit. Etsin kevätkenkiä, mutta mulla oli niin tarkka visio siitä millaiset kengät haluan että oli mahdotonta löytää just sellasia mistään :D Mutta hyvä vaan etten haalinut tavaraa, mulla oli reissussa pelkästään käsimatkatavarat joissa painoraja oli 10kg ja tilaakin melko rajoitetusti.
Pääkatu Gran Via
 
Löydettiin täydellinen ostoskatu nimeltä Calle de Fuencarral, suosittelen!
Uupuneet shoppailijat kahvitauolla :D
Paluumatkalla hostellille käytiin hakemassa supermarketista pizzat, jotka paistettiin hostellin ällöttävän likaisessa keittiössä. Yritin vain ajatella että eiköhän ne kaikki bakteerit kuole 200 asteen kuumuudessa.. Sitten reippahasti vaihdettiin juhlatamineet päälle ja suunnattiin keskustaan Puerta del Solille. Siellä meitä houkuteltiin jos jonkinnäköiseen kapakkaan joista käytiin tarkastamassa pari ennen kuin päätettiin jäädä Fontana del Oro -nimiseen paikkaan. Jossain vaiheessa joku pitkäkyntinen voro onnistui nappaamaan sekä mun että Sannen puhelimet :( Ilta oli kuitenkin muuten tosi onnistunut, parempi että multa varastettiin puhelin kuin kamera tai lompakko :D

Seuraavana aamuna kirjauduttiin ulos hostellista klo 11 ja käytiin syömässä aamupalaa. Sen jälkeen käväistiin vielä Fontana del Orossa kyselemässä meidän puhelimien perään, mutta eihän niitä ollut näkynyt. Kaikki oltiin väsyneitä ja rahattomia ja vettäkin satoi kaatamalla, joten päätettiin lähteä vain suoraan lentokentälle. Hengailtiin (ja nukuttiin) siellä melkein 6 tuntia, kunnes vihdoin päästiin koneeseen ja matkalle kotia kohti. Olisin halunnut nukkua koneessa, mutta se oli täynnä espanjalaisia ja tunnelma (ja melutaso) oli kuin baarissa :( Budapestissä onnistuttiin vielä sähläämään bussien kanssa ja kotimatkassa meni noin tunti :D Voin kertoa että kyllä oma sänky tuntui ihanalta pitkän päivän (tai lähinnä pitkän loman) jälkeen!

Metrossa matkalla kentälle
Erikan torkut
TYLSÄÄÄ
Bussissa loppuivat voimat :D
 Kaiken kaikkiaan mahtava loma oli huolimatta pienistä takaiskuista ja huonosta säästä :)

lauantai 24. maaliskuuta 2012

salamanca

Maanantaina lähdettiin päiväretkelle Salamancaan, joka on ihana vanha kaupunki Madridista kolmisen tuntia länteen. Meidän piti lähteä liikenteeseen jo 7.30 aamulla, nimittäin kaukoliikenteen bussiasema sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä hostellilta eikä tiedetty reittiä ihan tarkkaan. 

Meidän hostellin kotikatu Calle de Bernardino Obregón
 
+5, hyi
Löydettiin kuitenkin perille vallan mainiosti ja bussimatka saattoi alkaa! Ekan puoliskon matkasta katselin maisemia, otin kuvia ja höpöttelin Sannen kanssa. Puolentoista tunnin matkan jälkeen pysättiin jossain pikkukaupungissa vartiksi, sen jälkeen hypättiin takaisin bussiin ja nukahdin samantien :D

 
 
Ekana iltana Madridissa oltiin syömässä ja ravintolan telkkarista tuli joku espanjalainen tosi-tv-ohjelma, joka kertoi tytöstä jolla oli vihanhallintaongelmia ja huonot välit perheeseensä. Sanne väitti että toi takana näkyvä vihreetakkinen tyttö oli siitä ohjelmasta, itse en oo ihan varma mutta selvä yhdennäköisyys heissä kyllä oli!

Pysähdyspaikka
Bussi oli moderni ja oikein mukava :)
 Saavuttiin Salamancaan puolenpäivän maissa. Sanne on asunut Salamancassa pari vuotta sitten, ja hänen entiset kämppikset Freddie ja Micky asuvat siellä edelleen. He tulivat noutamaan meidät asemalta ja mentiin kahville ja vaihtamaan kuulumisia.

 
Kahvin jälkeen lähdettiin kiertelemään ympäriinsä. Salamanca on tosi kaunis ja ihana vanha kaupunki, mutta maanantaina kun oltiin siellä sattui Espanjassa olemaan joku pyhäpäivä ja kaikki paikat oli kiinni :( Oli siis vähän tylsää ja sen lisäksi ihan järkyttävän kylmä! Tai no, tuulensuojassa aurinkoisessa paikassa oli ihan ok, mutta muuten ei pärjännyt. 


 
Lukkoja, joihin rakastavaiset ovat kaivertaneet nimensä
Hengailtiin paikallisella keskusaukiolla auringossa tunti tai pari. Sitten käytiin syömässä kiinalaisessa all-you-can-eat-buffetissa ja ai että oli hyvää! Sen jälkeen käveltiin vielä ympäriinsä kunnes mentiin pubiin istumaan ja miettimään mitä voitaisiin seuraavaksi tehdä. Meidän bussi takaisin lähti vasta klo 20.30 joten aikaa oli tapettavana ihan liikaa :D Viimeiseksi tunniksi mentiin sit istumaan Freddien ja Mickyn kämpälle ja katsomaan espanjalaista tv-visailua. 

Salamancan oma Plaza Mayor

Istuin ensin sivistyneesti penkillä, mutta sitten totesin että maa on paljon lämpimämpi ja siirryin alas
   

Kiinalaisessa sai 7 eurolla syödä niin paljon kaikkea ihanaa ruokaa kuin vain jaksoi!
Oltiin takaisin Madridissa joskus puolen yön maissa, nimittäin paluubussi kiersi kaikki mahdolliset pikku kylät. Se Madridin sisäisen liikenteen bussi jolla oltiin aamulla tultu linja-autoasemalle ei enää kulkenut, joten jouduttiin sähläämään metron kanssa kokonainen tunti ennen kuin päästiin takaisin hostelliin ihan kuolleina. Ei mennyt Salamancan retki siis ihan nappiin, mutta mitäs pienistä :D