perjantai 28. kesäkuuta 2013

pikamoi

Hupsista, tuli tälläinen ennaltasuunnittelematon kirjoitustauko. Mulla on ollut kavereita kyläilemässä täällä eikä aika riittänyt blogille, nyt taas vietetään Hakanin kanssa viimeisiä päiviä yhdessä ennen parin kuukauden erossaoloa joten ei ole huvittanut kykkiä nenä kiinni tietokoneessa. Olen kuitenkin hengissä ja hyvissä voimissa täällä, palailen pidempien postauksien kanssa varmaankin ensi viikolla Suomesta käsin :)

+37°C

maanantai 17. kesäkuuta 2013

1st anniversary & budapest eye

Tulvista ollaan nyt selvitty kunnialla ja Budapest on palannut normaaliin päiväjärjestykseen. Lisäksi täälläkin ollaan VIHDOIN päästy kesätunnelmiin, nimittäin tässä viimeisen viikon ajan mittari on keikkunut parinkymmenen asteen paremmalla puolella ja lähipäivinä ollaan kärsitty nautittu kolmenkympin helteistä. Vilkaisin tänään sääennustetta ja kuumuus senkun kasvaa päivä päivältä, loppuviikosta ollaan jo lähellä neljääkymmentä celsiusta. Mitä muistan viime vuoden helteistä niin tukalia päiviä on tulossa! Täällä kaupungissa ilma ei liiku yhtään ja ovesta ulos astuttaessa tuntuu kuin kävelisi saunaan. Onneksi on olemassa Margitsaaren uima-altaat.

Viime viikolla ilmat oli vielä tätä luokkaa, jouduttiin Locan kanssa ihan järkyttävän kaatosateen yllättämiksi puistoreissulla



 Loca sai ekaa kertaa leikkiä tennispallolla ja ihastui siihen niin paljon että kantoi sen ite koko matkan puistosta kotiin, tässä ollaan vaan pysähdytty katokseen keräämään voimia loppumatkaa varten. Loca siinä katselee ilmeisesti Kyproksen matkojen mainosta

Nämä kuvat onkin sitten jo muutaman päivän takaa

Meillä oli torstaina Hakanin kanssa ensimmäinen vuosipäivä jota juhlistettiin viini- ja pihviravintola Primessä. Mä bongasin ravintolan ihan sattumalta pari viikkoa sitten ja ajattelin että näyttääpä kivalta paikalta, plus viini ja pihvi on just meidän juttu :D Varasin sitten pöydän sieltä ja paikalle saapuessa tajusin että tämä taisikin olla vähän korkeamman luokan ravintola.. En ole ikinä missään ravintolassa saanut niin hyvää palvelua, meidän oma tarjoilija oli todella asiantunteva ja osasi hommansa, viineille oli oma tarjoilijansa ja joka lautaselle omansa. Yhteensä illan aikana meitä palveli 6-7 eri tarjoilijaa :D Aluksi olin vähän hämmentynyt siitä kaikesta mutta ravintolassa oli kuitenkin tosi rento tunnelma, ja ruoka oli ehkä parasta ikinä. Laatuhan tosiaan näkyi sitten myös laskussa, mutta kerrankos sitä ensimmäistä vuosipäivää vietetään (= Hakan maksoi).

New York Strip -pihvi ja cheddar-rucola-perunamuusia 

Juustokakkua namnam. On se hyvä että on ruoasta kuvia mutta meistä kahdesta ei yhtäkään :D Meistä on muutenkin olemassa tosi vähän yhteiskuvia, pitäis varmaan kaivaa kamera useammin esille.

Primestä lähdettiin viereiseen Erszebet-puistoon ja Budapest Eye -maailmanpyörään. Siinä jonottaessa katsottiin että hirveetä vauhtia se pyörii, ehtiiköhän tuolla edes nähdä mitään, mutta sisällä kopissa istuessa ei se vauhti tuntunut mitenkään erityisen reippaalta. Hintaa en nyt enää muista, se oli jotain vähän alle 3000 forinttia. Luulin jostain syystä että kyydissä saa istua vain yhden kierroksen, mutta onneksi olin väärässä ja lipulla pääsee siis viisi kierrosta.

Maailmanpyöräajelu ei ollut ihan niin romanttinen kuin miltä ehkä kuulostaa, samaan vaunuun/koppiin/mikälie mahtuu nimittäin 6 ihmistä ja me oltiin siellä kolmen tuntemattoman tytön kanssa.. Sen takia mulla ei ole yhtään maisemakuvaa joen puolelta kun en kehdannut alkaa räpsimään siitä niiden tyttöjen ohi :D



Lauantaina tänne saapui kylään Milla ja ollaan eilen ja tänään uhmattu tukahduttavaa hellettä ja kierrelty mm. Linnavuorella ja eläintarhassa, niistä lisää huomenna :)

ps. kävin läpi puhelimen kuvia ja löysin tälläisiä viime ostosreissulta.. Lähettelen noita Hakanille kera kysymysten kuten "onkohan tää hyvä, ostanko tän, onkohan tää liian kallis?" :D Ostin ton langattoman hiiren ja kylläpä elämä helpottui! Vaa'an ostaminen taas osoittautui huonoksi ideaksi, tieto lisää tuskaa jne.. Oikeassa reunassa Chuck II.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

tulvapäivitys

Unkari on virallisesti hätätilassa ja joki sen kuin tulvii vaan. Vedenpinta on nyt noussut 889cm ja maksimimäärä jonka suojarakennelmina toimivat hiekkasäkit kestävät on 930cm, jännäksi menee! Muutamia pienempiä kaupunkeja Tonavan varrella on evakuoitu ja Budapestissakin parisataa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Huomenna on ainakin ennustettu tulvan saavuttavan huippunsa, ja vedenpinnan laskeuduttua onkin edessä valtava siivousurakka. Vaikka tämä onkin mulle tosi kiinnostavaa ja jännittävää, sääliksi käy niitä monia ihmisiä jotka menettävät omaisuutta tai rahaa tulvan takia :( Jos jotakuta asia tarkemmin kiinnostaa, niin osoitteessa http://www.thedaily.hu/floods-on-their-way/ julkaistaan jatkuvia päivityksiä tulvatilanteesta.

Tuossa puun vieressä seisoin vielä keskiviikkona ottamassa kuvia

Koko veden alle jäävä alue on autotietä, ja puiden toisella puolen on normaalisti vielä muutaman metrin levyinen kävelytie..

Sattuneista syistä ratikka nro 2 ei liikennöi tällä hetkellä


Muita asioita:

Värjäsin hiukset tummanpunasiksi! Mulla oli viime kesänäkin punaset hiukset niin ajattelin palata niihin takaisin :)

Hakanin kaveri lähti kesäksi Turkkiin ja jätti meille paljon tavaraa, mm. voileipägrillin!

Mmmmm

Loca on edelleen söpö

Ja tykkää nukkua peiton alla

Ja, mikä parasta, helle palasi Budapestiin :) tänään ja eilen ollut mukavat +27! Ihanaa.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

occupy turkey & budapestin tulvat

Jännittäviä asioita on tapahtunut viime päivinä. Turkkilaisen kanssa kun asun niin Turkin mielenosoitukset ovat saaneet paljon huomiota tässä taloudessa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä levisi Facebookissa tieto Istanbulissa alkaneista mellakoista, ja Hakan kavereineen alkoi heti järjestämään omaa mielenilmausta Budapestin turkkilaisille. 



Aika hyvin he sitten saivatkin ihmisiä paikalle alle 12 tunnissa, protestin Facebook-ryhmässä oli n. 200 jäsentä ja paikan päälle saapui kokonaisuudessan 60-70. Jopa poliisin lupa irtosi suht helposti. Kuten näkyy niin protesti pidettiin Sankarien aukiolla, jossa käytiin Locankin kanssa moikkaamassa ja jatkettiin siitä sitten matkaa kaupunginpuistoon. Ensin puistossa jouduttiin varisten hyökkäyksen kohteeksi, kun Locan hätyytteli niiden lentokyvytöntä poikasta, ja sitten vielä kotimatkalla alkoi sataa niin kovaa etten muista milloin olisin viimeksi kastunut yhtä perinpohjaisesti. Loca-raukka joutui käytännössä uimaan kaduilla, kannoin sitä tosin aina välillä kun se näytti niin surkealta pikku otukselta :D



Hakanin rooli oli toimia valokuvaajana.



Kyseessähän on siis jo pitkään pinnan alla kytenyt tyytymättömyys Turkin hallitukseen, joka on viime vuosina "uudistuksillaan" vetänyt Turkkia konservatiivisempaan ja uskonnollisempaan suuntaan. Etenkin pääministeri Erdogan on kritiikin kohteena itsevaltiasmaisen johtamistyylinsä ja kommenttiensa takia, hän on muun muassa todennut mellakoista että "jos te tuotte kaduille 100 000 ihmistä, minä tuon miljoona poliisia". Nähtäväksi jää tuovatko mielenosoitukset mitään muutoksia, täällä ainakin kovasti toivotaan että tuovat.

Toinen jännä asia on Keski-Euroopan tulvien leviäminen Budapestiin. Kuulin tästä eilen illalla ja tänään lähdin innoissani kameran kanssa joelle katsomaan tilannetta. Maanjäristys ja tulva samana keväänä, kuinka siistiä! :D Tulva nousee kuulemma sunnuntaihin asti, jolloin se saavuttaa huippunsa ja vedenpinta alkaa sitten taas laskea, pitää varmaan muutaman päivän kuluttua mennä taas uudestaan ihmettelemään asiaa.


Matkalla joelle näin että Erszebet-aukiolle on pystytetty London Eyen tyylinen maailmanpyörä :o kotona katsoin Googlesta että maailmanpyörä on tuossa paikassa vain muutaman viikon, ennenkuin se siirretään elokuisen Sziget-festivaalin alueelle. Yksi kierros "Budapest Eyessä" maksaa aika suolaiset 2400 forinttia eli n. 8 euroa, toisaalta kiinnostaisi kyllä kovasti mennä..

Tällainen näky siellä Tonavalla sitten odotti!




En ole koskaan nähnyt siellä noin paljon väkeä kuin tänään, selvästi tulva kiinnostaa muitakin kun mua :D


Hakan sanoi joskus että Loca ei tykkää vedestä tai uimisesta, ja yllätyin vähän kun se oli noin innoissaan vedestä! Jos olisin päästänyt narusta irti Loca olis varmaan juossut suoraan virtaukseen, vaikka yritin kyllä selittää ettei sinne jokeen voi nyt kunnolla mennä.







Joelta mentiin lähipuistoon, jossa ollaan oltu heittelemässä palloa ja leikkimässä muiden koirien kanssa joka ilta viime aikoina.







" Ei koiria puistoon"

Mulla oli vielä kamerassa jotain vanhempia kuvia, laitetaan nekin nyt tähän perään.

Lentokoneessa matkalla kohti Helsinkiä häikäisi kovasti :( heti alkumatkasta onnistuin kaatamaan kokista vieressä istuneen pukumiehen päälle, joka sitten suuttui lentoemännille koska nämä eivät tulleet puhdistamaan hänen pukuaan.. Kiusallisin tilanne aikoihin :D 

Oli ihanaa ajaa autoa pitkästä aikaa :)

Localla ei ollut yhtään pehmolelua joten toin sille Suomesta tuliaisiksi tuollaisen otuksen, jonka Hakan nimesi Chuckiksi. (Gossip Girl -tv-sarjan Chuck Bassin mukaan tietenkin.) Että voikin pieni koira tulla onnelliseksi noinkin pienestä jutusta!

Ekana iltana ne jopa nukku vierekkäin

Mua aina välillä tosin kaduttaa vähän että ostin ton lelun sille, kun Locan mielestä mun pitäisi sitten myös olla koko ajan leikkimässä eikä esim. käyttää tietokonetta..